Uusi moottoritie lähes suli autoni alle, kun päästelin sydämeni kyllyydestä vanhan Mersuni kanssa kohti Vantaata. Olin matkalla seuraamaan kauden loppuhuipennusta, päätöskilpailua eli SM-finaaleja. Finaali areenana tulisi olemaan Flamingon Keilahalli. Urheat mustapaitamme Seppo Varjonen ja Juuso Kallio kulkivat omia teitään, ja olivat valmistautuneet finaaliin äärimmäisellä huolellisuudella, sillä eihän tosipeluri jätä mitään sattuman varaan.
Saavuin keilahallille hyvissä ajoin, jolloin siellä oli jo täysi tohina käynnissä. SKL.n teknisen valiokunnan puheenjohtaja Harri Kalliokoski suoritti parhaillaan finalistien pallojen punnituksia. Pallojen punnitushan ei nykysäännöillä enää ole pakollinen, mutta pelaajien mielenrauhan takaamiseksi näitä punnituksia edelleen suoritetaan. Kello 9:30 tienoolla saapui vakavan näköinen Kallio, joka asteli suoraa päätä punnitusjonoon. Piilaakson kultakoura kertoi nukkuneensa yönsä rauhallisesti hyvän ystävänsä Joonas Huolmanin kesähuvilalla. Ainoa harmittava asia Kallion aamussa oli ollut, että kallis jaavalainen mokka, jolla aamun saa parhaiten käyntiin, oli päässyt juuri loppumaan ja hän oli joutunut tyytymään tavalliseen suodatinkahviin.
Pelin alkaessa oli tiedossa, että vasenkätiset tulisivat menemään kovaa. Kysyin Kallion pelitaktiikkaa ja hän sanoi yrittävänsä pysyä alussa poissa ongelmista, seiftata ja ratojen auetessa olisi myrskyn aika. Olosuhde vaikutti takaa katsottuna hieman tahmeammalta kuin toukokuun alkukilpailussa. Oikea reuna ei silminnähden palauttanut yhtä hyvin palloa alhaalta, kuin vasenkätisten reunaansa kohti työntämät heitot. Kallion peli alkoi varovaisesti 190,199,186. Toisaalta tämähän oli hänen taktiikkansa mukaista.
Neljännen sarjan alkaessa odotin jo myrskyä tuplan jälkeen, mutta ei onnistunut Kallio myrskyssään. Neljännen sarjan 158 tuhosi tavoitteen jatkopaikasta, eikä seuraavat 208 ja 189 tuoneet enempää lohtua. SM-finaali neitsyytensä menettänyt Kallio oli selvästi pettyneen näköinen ja poistui vaivihkaa areenalta. Muutaman sanan hän vaihtoi seuraavan mustapaidan Seppo Varjosen kanssa.
Varjosen peli alkoi paremmin. Kokeneena finalistina Seppo latasi heti alkuun hyvän aloituksen 215 ja tilanne oli hallussa. Hänen olemuksessaan oli tuttua rauhallisuutta ja varmuutta, joita vuosien kokemus keilailun huipulla on tuonut. Toiseen sarjaan Varjonen keilasi 195 ja kolmanteen jälleen hyvin 217. Tällä vauhdilla mies varmistaisi paikan 32 parhaan joukossa. Yleisesti tilanne 32 joukkoon menevien suhteen näytti huolestuttavalta. Vasenkätisten suhde koko 64 parhaan finaalissa oli suuri, ja tämä suhde näytti edelleen kasvavan 32 joukossa vasurien eduksi. Neljäs sarja koitui myös Sepon kompastukseksi. 179, 203 ja 159 eivät riittäneet jatkopaikkaan.
Raision parhaimpiin keilaajiin lukeutuva Varjonen ei ollut maansa myyneen näköinen poistuessaan pelialueelta. “Kisoja tulee ja menee” hän sanoi ja lähti määrätietoisesti astelemaan kohti Flamingon pienen pientä pukuhuonetta. 32 parhaan joukkoon ei siis yltänyt ainuttakaan mustapaitaa. Turkulaisista jatkoon selviytyivät Weikkojen Sami Konsteri ja Marko Salminen.
Finaalin seuraavan 6 sarjan aikana nähtiin Feeniks linnun nousevan tuhkasta. 25- vuotias kokkolalainen Ari Savola oli keilaamassa itseään maan keilailukartalle. 16 parasta pääsisivät sunnuntain jatkopeleihin ja Savolan ensimmäiset 5 sarjaa olivat kuluneet rautaiseen tahtiin 237, 235, 245, 244 ja 279. Tässä vaiheessa kaikkien yllätykseksi nuori kokkolalaismies oli siirtynyt johtoon. Eikä jäätynyt käsi kuudenteenkaan sarjaan, vaan cosmoslainen tulitti savuverhon saattelemana 300!
Round Robineihin pääsi lopulta 12 vasenkätistä ja 4 oikeakätistä pelaajaa. Ainoat mukaan selvinneet oikeakätiset olivat Osku Palermaa, Jouni Helminen, Panu Nurmilo ja Petteri Salonen. Parhaimpana heistä Nurmilo ollen 9. ennen sunnuntaita. Tätä vääräkätisten ylivoimaa en enää kestänyt, ja vastoin aikaisempia toimituksellisia lupauksiani lähdin Turkuun.
