Turku, Kupittaa 29.-30.11. AD 2008

By Kujala

Kauan odotettu kotikierros oli vihdoin edessä. Marraskuun viimeistä viikonloppua oli odotettu jo pitkään. Kallio, Palokoski ja Teivainen olivat marraskuun aikana kuluttamassa Kupittaan laminaatteja lähes päivittäin. Maunul, Puhakka ja Maja oltiin toistuvasti nähty Pohjanmaan kaukaisilla mailla kumoamassa keiloja. Ainoa valitettava asia, mikä koski tätä Turun kierrosta oli tukipilarin Saarnin puuttuminen.

Ensimmäinen peli pelattiin Tornados II vastaan. Helsingin nuoret ja vanhemmat herrat antoivat turkulaisille kylmän suihkun alkuun ja miehemme kokivat päivän ensimmäisessä pelissä ikävän tappion. Eikä toinen peli sen paremmin alkanut, kun MIFK syötti pelaajillemme tappion karvasta kalkkia. Maarianhaminalaisten ankkuri niittasi tripla loppuun muutamalla kauniilla ylipuolen kaadolla ja kohtaloksemme koitui pisteen tappio.

Vaikka päivän alkui tuntui yhtä synkältä kuin elämä ilman keilapalloja, oli mieheistömme silti luottavaisella mielellä. Voittoja olisi vielä tulossa, kunhan oma peli saadaan kuntoon. Kolmanteen peliin Kotkan Eagle Teamia vastaan vastaan asettuikin tappiostaan kasvanut turkulaisjoukkue. Tiukan väännön jälkeen Eagle Teamin selkä katkesi, eikä ankkuri Marttilankaan kauhaisut auttaneet kotkalaisia. SC vei voiton 986-964.

Tauolle lähdettiin siis alla kaksi tappiota ja yksi voitto. Maittavan lounaan jälkeen joukkueemme oli valmis jatkamaan eteenpäin. Tauolla Palokosken johtaman taktiikkapalaverin keskeisin teema oli “hyökätkää pojat”. Ja niinhän meidän miehemme tekivät. Neljännessä pelissä mustapaidat näyttivät euralaisille, miten keilat lentävät seinille GS:n kaatuessa 1036-920. Eikä viidenteen peliin paljon kaasua heivattu. TKK:n kakkosjoukkue jäi jalkoihimme ja viimeiseen peliin lähdettiin 3 pelin voittoputkessa. Viimeisen pelin vastus oli Warkaus Bowling Team. Hurrin veljekset tiedettiin jo ennaltaan koviksi pelimiehiksi, joiden varaan WBT:n peli usein rakentui. Mikään ei kuitenkaan savolaisia auttanut, kun SC runttasi päivän parhaan tuloksensa 1085 WBT:n jäädessä alle tuhanteen pisteeseen. Palokoski kiitteli pelin jälkeen miehistöään ja etenkin joukkueen kuopus Joonas Maunula sai suuret kehut. Nuorukainen oli pelannut kaikki 6 sarjaa yli 220 pisteen keskiarvolla.

Koska kyseessä oli kotikierros, jäi taktiikkapalaverin pitäminen normaalia lyhyemmäksi. Joukkueenjohtaja Palokoski muistutti kaikkia miehiä levon ja ravinnon tärkeydestä. Maja lähtikin suoraa päätä ruokapöytään, sekä saunomaan jotta voisi huolella keskittyä seuraavan päivän peleihin.

Sunnuntain ensimmäisenä vastustajan oli pohjoisen joukkue NBC. Sarjan hännille jääneet oululaiset eivät kyenneet pitämään yllä samaa vauhtia kuin mustapaitamme ja päivä alkoi voittoisasti. Toisena vastustajanamme oli Ailec Team. Pasi Uotila oli koko viikonlopun pelannut hurjaa noin 250 pisteen keskiarvoa ja muun joukkueen avustuksella Ailec oli kasvattanut etumatkaa ollen hyvää vauhtia matkalla suoraan SM-liigaan. Tasaisena pysynyt peli taittui Ailecin kaatomyllerrykseen ja koimme toisessa pelissä tappion parempiamme vastaan 1013-1108.

Kolmannessa pelissä päästiin taas voiton makuun veljmiesten kaatuessa ainoastaan 8 pisteen erolla. Ankkurimme Maunula ratkaisi tiukan pelin kaadolla hyväksemme ja riemu Kupittaan turkuhallissa oli rajaton. Neljännessä pelissä Seniäjoen WRB kaatui niin ikään kutkuttavan tiukan kamppailun jälkeen. 2 pisteen erolla 979-977 päättynyt peli jäi varmasti kalvaamaan härmäläisten mieltä. Tiukkojen pelien jälkeen oli taas aika, jolloin joukkueemme koki karvaan tappion. Patteri II rymisi 5. ruudussa ohitsemme ottelun päättyen tulokseen 994-1054.

Kupittaan pelien jälkeen sijotuksemme sarjassa on kolmantensa. Ailec Team kasvatti eroaan muihin joukkeisiin ja näyttää vahvasti siltä, että he ovat nousemassa suoraan SM-liigaan. Sijoista 2. ja 3. Käydään vielä kova kamppailu. Pelit jatkuvat Tapiolassa Tammikuun loppupuolella.

1 Ailec Helsinki 25994 22 18 0 4 1058.82 1200
2 Patteri 2 Helsinki 24688 22 17 0 5 1006.27 1118 -1306
3 SC Turku 24415 22 14 0 8 1014.32 1197 -1579
4 WBT Varkaus 23840 22 12 0 10 1001.82 1109 -2154
5 MIFK Åland 23673 22 13 0 9 987.41 1127 -2321
6 TKK 2 Tampere 23510 22 13 0 9 980.00 1086 -2484
7 Tornados 2 Helsinki 23193 22 10 0 12 986.05 1099 -2801
8 WRB Seinäjoki 23064 22 11 0 11 973.36 1079 -2930
9 ET Kotka 22807 22 9 0 13 975.32 1065 -3187
10 GS Eura 22107 22 6 0 16 963.95 1031 -3887
11 NBC Oulu 21614 22 5 0 17 948.36 1090 -4380
12 Veljmiehet Kuopio 21252 22 4 0 18 938.73 1031 -4742

Jätä kommentti