Seniorijoukkueelle SM-Pronssia

By Kujala

Seniorisarjan uutisiointi on jäänyt vähemmälle. Kaikesta huolimatta menestys on tässä sarjassa ollut seurallamme koko kauden ajan todella hyvää. Seniorien Mestaruussarjassa keilasi 12 joukkuetta yhteensä kolme täyttä kierrosta. Ennen viimeistä Lahden kierrosta mustapaitamme olivat jo lähes varmistaneet pudotuspelipaikan. Matkaan viimeiselle kierrokselle ja kohti mitalipelejä lähti Timo Murto, Seppo Varjonen, Raimo Palokoski, Eero Vuorinen, farmipelaajamme Leo Marjakangas sekä joukkueen autoritäärinen johtaja Allan Vahlsten.

Lahdessa pelattiin täydet 11 ottelua, jonka jälkeen 3 parasta joukkuetta olivat oikeutettuja etenemään pudotuspeleihin. Lauantain 7 pelin jälkeen senioriemme sijoitus oli 2. vain 401 pistettä johtavaa porilaista RC:tä perässä. Päivän pelit olivat menneet tulokselliseti hyvin, vaikka voittoja tulikin ainoastaan neljä.

Sunnuntaina pelattiin enää neljä runkosarjan ottelua. En tiedä oliko jo ilmassa finaalijännitystä, mutta neljästä ottelusta vain yksi peli onnistuttiin voittamaan. Vahvasti pelattu runkosarja takasi kuitenkin varman paikan pudotuspeleihin 2.  sijalla. Vastaan asettui Hämeenlinnan Kiila. Aivan parasta mahdollista virettä eivät mustapaitamme löytäneet ja Kiila pyyhkäisi haaveemme mestaruudesta maton alle 2 sarjan yhteustuloksella 1588-1499. Seniorimme saavuttivat kauden aikana erittäin hyvän pelivireen ja voimme onnitella joukkuetta pronssimitalista!

Seniorien mitalistit, kuva SKL

Seniorien mitalistit, kuva SKL

Jätä kommentti